Nuorten yrittäjyys ja toimijuus Keniassa

Kokonaistavoitteena on edistää heikommassa asemassa olevien nuorten,
erityisesti tyttöjen, toimijuutta, yrittäjyystoimintaa ja kestävää kehitystä sekä
sosiaalista hyvinvointia.
Päätoimintotavoitteet:
1. Yrittäjyyden edistäminen: innovatiivisten, kestävien ratkaisujen muotoilu
kannattavaksi liiketoiminnaksi
2. Sosiaalisen ja ekologisen kestävän kehityksen edistäminen,
kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistaminen.
Hankkeella on Ulkoministeriön hanketuki vuosille 2021-2024.

Mitä olemme saavuttaneet?

Yrityshautomot I ja II
Hankkeessa on varustettu kaksi yrityshautomotilaa, hankittu tarvittavat laitteet ja tilat varustettu etäkonferenssiyhteydellä
Vuosina 2022-2023 jo 100 nuorta on käynyt koulutuksen ja uusia yrityksiä on perustettu 40. Osa nuorista on palannut lisäkoulutukseen Yrityshautomossa toimii itsenäisesti starttirahasto, mikä mahdollistaa pienimuotoisen yritystoiminnan käynnistämisen.
Yrityshautomon toiminta on ollut vaikuttavaa. Osallistujat ovat voimaantuneet, löytäneet merkityksellistä työtä. Tämä on ehkäissyt syrjäytymistä ja äärikäyttäytymistä mm. prostituutio, rikollisuus, huumeet

Yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelman ja opettajien käsikirjanlaatiminen

Furaha Seed Academyssä on laadittu tutkimuspohjaisesti toteutettu yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelma alakoululle. Tämä ainut laatuaan Keniassa.
Opetussuunnitelmaan pilotoidaan kahdessa koulussa: Furaha Seed academy ja Mama Terttu’s Junior School.
Yrittäjyyshankkeissa on tehty tiivistä yhteistyötä Maseno yliopiston kanssa.